LVI-asentaja Tia Ahonen: Työssä on parasta monipuolisuus ja fyysisyys

”Olen aina ollut enemmän tekijätyyppiä”, Tia Ahonen sanoo.

LVI-asentajana Bravida Finland Oy:llä työskentelevä Tia Ahonen kävi yläasteen Kuopiossa, Kallaveden yläasteella.

– Yläasteen lopussa haaveammattejani olivat vastaanottovirkailija ja merkonomi. Yläasteen jälkeen lähdin opiskelemaan hotelli-, ravintola- ja catering-alaa, mutta puolen vuoden jälkeen en kokenut alaa omakseni, ja siitä syystä hain seuraavan vuoden yhteishaussa talotekniikan alalle, Tia kertoo.

Tia sanoo, että hän tiesi jo ammattikouluun hakiessaan, mitä LVI ja talotekniikka tarkoittavat.
– Ja mitä en tiennyt, niin luin ja otin selvää.

Tian mukaan toisen asteen opinnoissa oli hauskinta silloin, kun pääsi tekemään näyttötöitä ja näki oman kätensä jäljen.
– Olen aina ollut enemmän tekijätyyppiä.

Tian LVI-asentajan ammatillinen perustutkinto tuli valmiiksi alkuvuodesta 2017.
– Hain valmistumisen jälkeen oman alan töitä ympäri Suomea. Muutin Helsinkiin ja aloitin LVI-asentajan uran maaliskuussa 2018.

Nykyään Sipoossa asuva 23-vuotias LVI-asentaja sanoo, että työ tuntuu erittäin omalta.
– Työtehtäviini kuuluu muun muassa kylpyhuonekalustukset, viemäriasennukset, kaukolämpö- ja jäähdytysasennukset sekä sairaalakaasut ja höyryt. Ei ole oikeastaan tavallista työpäivää. Parasta työssäni on se, kun jokainen työpäivä on erilainen ja työ on fyysistä. Työpäiväni vastaa ammatillisessa koulutuksessa saamiani taitoja täysin.

Monipuolisen työn lisäksi Tia on iloinen työkavereistaan, työpäivän tärkeimmistä ihmisistä.

Omassa ammatinvalinnassaan oikeaan osunut Tia Ahonen rohkaisee muitakin hakemaan tälle nopeasti kehittyvälle ja rakennusten energiatehokkuuden, turvallisuuden ja mukavuuden kannalta ratkaisevalle alalle.

– Suosittelen LVI-asentajan uraa henkilöille, jotka ovat yhteistyökykyisiä, ulospäinsuuntautuneita sekä maalaisjärjen omaavia.

 

Teksti: Ahtipa
Kuva: Tia Ahonen

Tutustu alan koulutusmahdollisuuksiin.