LVI-insinööri (AMK) Lari Tapaninen: Halusin tietää, miten talo toimii

”LVI-suunnittelijaa ilahduttaa, kun näkee omien suunnitelmiensa muuttuvan rakennusten toimiviksi järjestelmiksi”, LVI-insinööri (AMK) Lari Tapaninen sanoo.

Metropoliasta valmistunut LVI-tekniikan insinööri (AMK) Lari Tapaninen ei vielä Tuusulan Jokelassa yläastetta käydessään tiennyt, mikä hänestä isona tulee.

– Silloin ei ollut kristallinkirkasta näkemystä tulevasta ammatista, mutta tekniikka on kiinnostanut aina, hän kertoo. Lukio oli luonteva valinta seuraavaksi vaiheeksi.

Lukiossa ajatus insinöörin työstä rupesi tuntumaan kiinnostavalta.
-Se tuli jostain, en oikein tiedä mistä. Sukupaineita siihen ammattiin ei ollut.

Ylioppilastutkinnon ja armeijan jälkeen Lari osallistui yhteishakuun keväällä 2011. Hakuoppaasta löytyi Metropolia-ammattikorkeakoulu ja suunnittelupainotteinen LVI-tekniikka.
– Tiesin Metropoliaan mennessäni, mitä LVI tarkoittaa. Se lämmön, veden ja ilman kokonaisuus kiinnosti minua. Halusin tietää, miten talo toimii.

Larin mukaan lukiosta ja sen antamista pitkän matematiikan, fysiikan ja kemian tiedoista oli apua ammattikorkeakoulussa. Opiskelu muuttui mielenkiintoiseksi, kun varsinaiset ammattiopinnot alkoivat.
– Opintojen aikana oli kaksi harjoittelua. Toisen pääsin tekemään Metropolian omassa aurinkoenergialaboratoriossa, toinen harjoittelupaikka oli Projectus Team -suunnittelutoimistossa. He luottivat osaamiseeni, sain tehdä mielenkiintoisia töitä.

Lari laati insinöörityönsä aurinkoenergiasta. Työpaikka Projectus Teamissa vaihtui Ramboll Finland Oy:ksi yrityskaupan myötä. Työelämää on takana kuusi vuotta, ja Lari Tapaninen on kohonnut suunnittelupäälliköksi, jonka työtehtävät liittyvät toimitilamuutoksien ja peruskorjauksien LVI-suunnitteluun. Samalla hän opiskelee ylempää ammattikorkeakoulututkintoa ja pitää yllä osaamistaan.
– Alalle tulee koko ajan uusia innovaatioita, uusia laitteita ja työtapoja. Ne on saatava käytäntöön. Jos haluaa pysyä alalla, pitää olla jano uuden oppimiseen. Erilaiset työprojektit opettavat, ja omalta esimieheltä ja työyhteisöltä olen saanut tukea, Lari sanoo.

Suomen LVI-liitto, Talotekniikka-lehti ja lattiakaivoja valmistava Unidrain valitsivat Lari Tapanisen Vuoden 2020 innovatiiviseksi LVI-suunnittelijaksi. Valinnan perusteina oli muun muassa Larin tekemät LVI-suunnitelmat arvokiinteistöjen korjauksissa sekä yhteistyökumppaneilta saadut suositukset.

– Oli se ihan kiva palkinto, vaikka linssiluteena olo ei ole insinöörille kovin luontaista.

 

Teksti: Ahtipa
Kuva: Lari Tapaninen

Tutustu alan koulutusmahdollisuuksiin.